Meille on helppo tulla
Ensimmäinen yhteydenotto Factan kanssa on uudelle asiakkaalle aina maksuton. Sen yhteydessä kartoitamme yhdessä, millainen apu vastaa parhaiten tarpeeseesi.
Erikoistumista ja yhteistyötä
Factan asiantuntijatiimissä on monen alan asiantuntijoita, jotka paneutuvat syvälle omaan alaansa mutta jakavat tietonsa tiimille. Yhdessä olemme lyömättömän monipuolinen joukkue, jolta löytyy vastaus, oli ongelmasi mikä tahansa.
Maalaisjärki mukana
Meidän erikoisalaamme on laki, ja haluamme tehdä sen ymmärrettäväksi asiakkaillemmekin. Kun teet kanssamme sopimuksen yhteistyöstä, pidämme huolen, että se on ymmärrettävä ja ennakoitava.
Huolet pois
Lakiasioiden hoitoon liittyy usein huolta ja stressiä. Factan kanssa olet hyvissä käsissä – hälvennämme huolia, jotta voisit olla rauhassa ja luottavainen että oikeutesi toteutuu. Toimintamme pohjaa pääosin kuukausittaiseen laskutukseen, jolloin tiedät aina, mistä maksat. Yhteistyön päättyessä päättyy myös laskutus.
Ympäristön parhaaksi
Facta toimii ympäristön hyväksi muun muassa pyrkimällä minimoimaan tulostamisen ja korvaamalla matkustamisen mahdollisuuksien mukaan etäyhteyksillä. Polkupyöräetu kannustaa työmatkojen tekemiseen lihasvoimalla ja hankinnoissa suosimme vastuullisia tuotteita läheltä.
Elämässä mukana
Elämänkaaren eri vaiheissa tarvitaan erilaisia lakialan palveluita. Facta ymmärtää elämää ja pyrkii myös omissa toimissaan oikeudenmukaisuuteen ja sukupuolten tasa-arvoon. Hyväntekeväisyys ja pro bono -toimeksiannot ovat tapamme vaikuttaa positiivisesti yhteiskuntaan. Facta onkin kulkenut jo useamman sukupolven rinnalla tukena vaihtelevissa tilanteissa.
Näin asiasi etenee
Yhteydenotto
Lähestyit meitä sitten sivuston kautta, sähköpostilla tai puhelimitse, ensimmäinen uuden asiakkaan yhteydenotto on maksuton.Kartoitus
Keskustelemme puhelimessa tai toimistolla asiastasi.Päätös jatkosta
Jos päädymme yhteistyöhön, päätämme miten etenemme ja valitsemme asiaasi sopivimman henkilön.Sovittelu vai lakitupa?
Riita-asioissa velvollisuutemme on aina arvioida, olisiko asian sovinnollinen ratkaiseminen järkevin vaihtoehto sinun kannaltasi.Tästä eteenpäin
Laskutamme palvelustamme tyypillisesti kuukausittain. Tiedät aina, mistä maksat.Varaa tapaamisaika – etänä tai kasvokkain
Soita meille vaihteeseen tai lähetä sähköpostia:
03 230 3000
toimisto@asianajofacta.fi