Webinaari 16.2.2023 klo 13.00-14.00

Yrityksille tulee ajoittain vastaan tilanteita, joissa sopimuskumppani ei kykene maksamaan sovittua suoritusta aikataulun mukaisesti. Sopimuskumppanin maksukyvyn heikkeneminen on riski yritykselle, erityisesti kun kyseessä on taloudellisesti merkittävä saatava.

Kumppaneiden maksukyvyttömyyteen on tärkeä varautua ennakoivasti. Varautuminen edellyttää usein ennen sopimusten laatimista tehtäviä taustakartoituksia sekä huolellisesti laadittuja sopimuksia. Kumppanin maksukykyriski vaikuttaa esimerkiksi maksuaikataulujen määrittämiseen sekä toimittajan omistuksenpidätys- ja takaisinottoehtoihin.

Jälkikäteen, kun sopimuskumppanin maksuvaikeudet ovat jo alkaneet, oman saatavan turvaaminen on haastavampaa. Maksukyvyn heikkenemisen jälkeen tehtävät järjestelyt ovat alttiita takaisinsaannille ja saatavan riitautukselle, jos sopimuskumppani ajautuu konkurssiin tai yrityssaneeraukseen. Yksi tehokkaimmista keinoista turvata asemansa velkojana ovat vakuudet, joiden avulla yritys saa sopimuskumppanin maksukyvyttömyydestä huolimatta vakuuden arvon mukaisen maksun. Myös annetut takaukset tuovat turvaa saatavalle.

Kenelle

Webinaari on suunnattu ensisijaisesti yritysten päättäjille, esihenkilöille ja johtajille – mutta kaikille muillekin, jotka ovat tekemisissä yritysten talousasioiden hoidon kanssa.

Hyödyt

  • Opit miten voit tehokkaasti turvautua sopimuskumppaneiden maksuvaikeuksien varalta;
  • Saat käytännön esimerkkejä riskienhallinnasta sopimussuhteissa; sekä
  • Opit mitä sopimuskumppanin ajautuminen maksuvaikeuksiin voi tarkoittaa yrityksellenne ja olemassa oleville sopimussuhteille.

Aikaa kysymyksille

Kysymyksiä voi lähettää ennakkoon osoitteeseen olli.teivaala@asianajofacta.fi. Asiantuntijamme vastaa myös webinaarin aikana tulleisiin kysymyksiin ajan salliessa.

Ajankohta: 16.2.2023 klo 13.00–14.00

Voit katsoa webinaarin myös tallenteena myöhemmin.

Webinaarikoulutuksen hinta

230 euroa / hlö + alv 24 %

Sisältää livewebinaarin ja tallenteen sekä koulutusmateriaalin. Webinaarin tallenne on osallistujien katsottavissa 4 viikkoa koulutuksen jälkeen. Saat linkin tallenteeseen tilaisuuden jälkeen.

Ryhmäetuhinta

Mikäli organisaatiostasi on osallistumassa useampi kuin yksi henkilö, pyydämme ottamaan yhteyttä koulutukset@asianajofacta.fi saadaksenne koulutuksesta 25 %:n alennuksen.

Peruutusehdot

Peruutus on ilmoitettava viimeistään 8 päivää ennen koulutustilaisuuden alkua. Myöhemmin tehtävistä peruutuksista veloitetaan 50 % koulutustilaisuuden hinnasta. Mikäli osallistumista ei peruuteta lainkaan, veloitetaan koko koulutustilaisuuden hinta. Esteen sattuessa koulutuspaikan voi luovuttaa toiselle samassa organisaatiossa.

Kouluttaja

Olli Teivaala

OTM Olli Teivaala

Asianajotoimisto Facta Oy 

Olli Teivaala on erikoistunut muun muassa monenlaisiin riita-asioihin. Olli avustaa asiakkaitamme myös liikejuridisissa toimeksiannoissa liittyen esimerkiksi sopimus-, vahingonkorvaus- ja työoikeuteen.

  

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen koulutukseen on päättynyt.