Webinaari 19.10.2023 klo 13.00–15.30

Uusi yhteistoimintalaki tuli voimaan vuoden 2022 alusta lukien. Uusi lainsäädäntö toi muutoksia työnantajien velvoitteisiin ja vastuisiin. Muutoksen tarkoituksena oli edistää työpaikoilla toimintakulttuuria, jossa työnantaja ja henkilöstö toimivat yhteistoiminnan hengessä toistensa oikeuksia ja velvollisuuksia kunnioittaen ja ottaen samalla huomioon toistensa edut.

Yhteistoimintalain mukaan työnantajan ja henkilöstön välillä on käytävä säännönmukaista vuoropuhelua. Mutta millaisia asioita vuoropuhelu koskee ja miten se toteutetaan? Miten vuoropuheluvelvoitteen toteutumista valvotaan?

Vuonna 2022 voimaan tulleen yhteistoimintalain mukainen muutosneuvotteluvelvoite on luonut henkilöstölle aiempaa vahvemman roolin yrityksen muutostilanteissa. Minkälaiset henkilöstön vaikuttamismahdollisuudet ovat?

Kenelle

Webinaari on suunnattu ensisijaisesti esimiehille ja johtajille sekä henkilöstöhallinnon asiantuntijoille – mutta myös kaikille muillekin, jotka ovat tekemisissä yhteistoimintalain säätämien asioiden kanssa. Kohderyhmään kuuluvat yritykset ja yhteisöt, joihin sovelletaan yhteistoimintalakia.

Hyödyt

  • Opit perusasiat yhteistoimintalaista
  • Saat käytännön esimerkkejä säännösten sisällöstä sekä
  • Saat työkaluja yhteistoimintalain velvoitteiden noudattamiseen.

Ohjelma

Vuonna 2022 voimaan tullut yhteistoimintalaki

  • Lakiuudistuksen keskeiset muutokset
  • Milloin yhteistoimintalakia sovelletaan?

Jatkuva vuoropuhelu työnantajan ja henkilöstön välillä

  • Mitä velvollisuus jatkuvaan vuoropuheluun merkitsee?
  • Miten jatkuva vuoropuhelu voidaan käytännössä toteuttaa?
  • Mitä asioita vuoropuhelussa tulee käydä läpi?
  • Työyhteisön kehittämissuunnitelma

Neuvottelut muutostilanteissa

  • Mitkä ovat työnantajan velvoitteet?
  • Mitkä asiat sisältyvät muutosneuvotteluvelvoitteen piiriin?
  • Neuvottelut käytännössä

Liikkeen luovutus, sulautuminen ja jakautuminen

  • Luovuttajan ja luovutuksensaajan tiedottamisvelvollisuus

Henkilöstön edustaja yrityksen hallinnossa

  • Henkilöstön hallintoedustuksen soveltuminen
  • Sopimukseen vai lakiin perustuva henkilöstön hallintoedustus
  • Edustajan toiminta ja valitseminen

Valvonta ja seuraamukset

  • Kuka valvoo velvoitteen noudattamista?
  • Hyvityksen suuruuteen vaikuttavat asiat
  • Rikosoikeudellinen vastuu

Aikaa kysymyksille

Kysymyksiä voi lähettää ennakkoon osoitteeseen jouko.juntunen@asianajofacta.fi. Asiantuntijamme vastaa myös webinaarin aikana tulleisiin kysymyksiin ajan salliessa.

Ajankohta: 19.10.2023 klo 13.00–15.30

Voit katsoa webinaarin myös tallenteena myöhemmin, mikäli olet ilmoittautunu koulutukseen.

Webinaarikoulutuksen hinta

350 euroa / hlö + alv 24 %

Sisältää livewebinaarin ja tallenteen sekä koulutusmateriaalin. Webinaarin tallenne on osallistujien katsottavissa 4 viikkoa koulutuksen jälkeen. Saat linkin tallenteeseen tilaisuuden jälkeen.

Ryhmäetuhinta

Mikäli organisaatiostasi on osallistumassa useampi kuin yksi henkilö, pyydämme ottamaan yhteyttä koulutukset@asianajofacta.fi saadaksenne koulutuksesta 25 %:n alennuksen.

Peruutusehdot

Peruutus on ilmoitettava viimeistään 8 päivää ennen koulutustilaisuuden alkua. Myöhemmin tehtävistä peruutuksista veloitetaan 50 % koulutustilaisuuden hinnasta. Mikäli osallistumista ei peruuteta lainkaan, veloitetaan koko koulutustilaisuuden hinta. Esteen sattuessa koulutuspaikan voi luovuttaa toiselle samassa organisaatiossa.

Kouluttaja

Jouko Juntunen

Asianajaja, varatuomari Jouko Juntunen

Asianajotoimisto Facta Oy 

Työoikeuteen erikoistuneella asianajaja Jouko Juntusella on laaja kokemus erilaisista työsuhdeasioista, kuten yhteistoimintaneuvotteluista.

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen koulutukseen on päättynyt.