Korkein oikeus antoi 12.6.2026 työoikeudellisen ennakkopäätöksen KKO 2026:45, joka koskee vuokratyöntekijöiden työsuhteissa sovellettavaa työehtosopimusta. Ratkaisulla on käytännön merkitystä erityisesti työvoimaa vuokraaville yrityksille sekä vuokratyötä käyttäville yrityksille.
Asiassa oli kysymys siitä, sovelletaanko vuokratyöntekijöiden työsuhteisiin heidän työnantajaansa eli työvoimaa vuokraavaa yritystä sitovaa työehtosopimusta vai käyttäjäyritystä sitovaa työehtosopimusta, jota käyttäjäyritys sovelsi omiin vastaavaa työtä tekeviin työntekijöihinsä.
Korkein oikeus katsoi äänestyksen 3–2 jälkeen, että työvoimaa vuokraavalla työnantajalla oli oikeus soveltaa vuokratyöntekijöihin sitä normaalisitovaa työehtosopimusta, johon työnantaja oli järjestäytymisensä perusteella sidottu. Tämä oli mahdollista, vaikka käyttäjäyritys sovelsi omiin työntekijöihinsä toista yleissitovaa työehtosopimusta, joka poikkesi vuokratyöntekijöihin sovelletusta työehtosopimuksesta eräiltä palkkausta koskevilta ehdoiltaan.
Mistä asiassa oli kyse?
Tapauksessa X Oy:n työntekijät A, B ja C työskentelivät vuokratyöntekijöinä Y Oy:n jakelukeskuksissa. X Oy oli työvoimaa vuokraava työnantaja, joka sovelsi työntekijöidensä työsuhteissa järjestäytymisensä perusteella normaalisitovaa jakelua koskevaa työehtosopimusta.
Y Oy puolestaan sovelsi omiin vastaavaa työtä tekeviin työntekijöihinsä viestinvälitys- ja logistiikka-alan yleissitovaa työehtosopimusta. Tämä työehtosopimus poikkesi tietyiltä palkkausta koskevilta ehdoiltaan siitä työehtosopimuksesta, jota X Oy oli soveltanut vuokratyöntekijöihin.
Riidatonta oli, että A:n, B:n ja C:n tekemä työ kuului molempien työehtosopimusten soveltamispiiriin.
Työntekijät vaativat työnantajaansa X Oy:tä maksamaan palkkasaatavat, jotka perustuivat heidän mukaansa siihen, että heidän työsuhteissaan oli sovellettu väärää työehtosopimusta.
Työnantaja X Oy kiisti vaatimukset. Sen mukaan sillä oli oikeus soveltaa omiin työntekijöihinsä sitä työehtosopimusta, johon se oli järjestäytymisensä perusteella sidottu.
Oikeudellinen kysymys asiassa
Keskeinen oikeudellinen kysymys koski työsopimuslain 2 luvun 9 §:n tulkintaa. Säännös koskee vuokrattujen työntekijöiden työsuhteissa sovellettavia vähimmäistyöehtoja. Jos vuokratyöntekijän työnantaja on sidottu työntekijän tekemään työhön soveltuvaan työehtosopimukseen joko normaalisitovuuden tai yleissitovuuden perusteella, tätä työehtosopimusta sovelletaan vuokratyöntekijän työsuhteessa. Jos tällaista työehtosopimusta ei ole, merkitystä voi saada käyttäjäyritystä sitova työehtosopimus.
Työntekijöiden mukaan työsopimuslain 2 luvun 9 §:ää olisi tullut tulkita siten, että vuokratyönantajan oma työehtosopimus syrjäyttää käyttäjäyrityksen työehtosopimuksen vain silloin, jos kyseessä on nimenomaan vuokratyötä tai vuokrausalaa koskeva työehtosopimus.
Työnantajan mukaan laissa ei ole tällaista lisäedellytystä. Sen mukaan riittävää oli, että työnantaja oli normaalisitovasti sidottu työehtosopimukseen ja että työntekijöiden tekemä työ kuului kyseisen työehtosopimuksen soveltamisalaan.
Mitä alemmat oikeusasteet ratkaisivat?
Käräjäoikeus hylkäsi työntekijöiden kanteen. Käräjäoikeus katsoi, ettei työsopimuslain 2 luvun 9 §:n sanamuoto tukenut työntekijöiden tulkintaa siitä, että vuokratyönantajan soveltaman työehtosopimuksen pitäisi olla nimenomaan vuokratyötä koskeva työehtosopimus.
Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden lopputulosta.
Miten Korkein oikeus ratkaisi asian?
Korkein oikeus katsoi, että X Oy:llä oli oikeus soveltaa A:n, B:n ja C:n työsuhteissa sitä normaalisitovaa työehtosopimusta, johon X Oy oli järjestäytymisensä perusteella sidottu.
Korkein oikeus painotti työsopimuslain 2 luvun 9 §:n sanamuotoa. Säännöksessä ei aseteta sellaista lisäedellytystä, että vuokratyönantajaa sitovan työehtosopimuksen tulisi olla nimenomaan vuokratyötä sääntelevä työehtosopimus.
Ratkaisun kannalta merkityksellistä oli myös se, että työntekijöiden tekemä työ kuului riidattomasti X Oy:tä sitoneen jakelualan työehtosopimuksen soveltamisalaan. Näin ollen X Oy oli velvollinen ja oikeutettu noudattamaan kyseistä työehtosopimusta myös vuokratyöntekijöidensä työsuhteissa.
Ratkaisu ei kuitenkaan tarkoita, että vuokratyönantaja voisi vapaasti valita, mitä työehtosopimusta vuokratyöntekijöihin sovelletaan. Sovellettavan työehtosopimuksen on aidosti sidottava työnantajaa, ja vuokratyöntekijöiden tosiasiallisesti tekemän työn on kuuluttava kyseisen työehtosopimuksen soveltamisalaan.
Mikä merkitys unionin oikeudella oli asiassa?
Asiassa vedottiin työntekijöiden toimesta myös Euroopan unionin vuokratyödirektiiviin. Vuokratyödirektiivin lähtökohtana on vuokratyöntekijöiden yhdenvertainen kohtelu käyttäjäyrityksen omiin työntekijöihin nähden keskeisten työehtojen osalta.
Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on katsottu, että jos vuokratyöntekijöiden työehdot poikkeavat käyttäjäyrityksen omien työntekijöiden työehdoista vuokratyöntekijöiden vahingoksi, vuokratyöntekijöille on annettava sellaisia vastapainoisia etuja, joilla erilaisen kohtelun vaikutuksia korvataan.
Korkein oikeus kuitenkin katsoi, ettei työsopimuslain 2 luvun 9 §:ää voitu tulkita vastoin sen sanamuotoa ja kansallista sääntelyratkaisua siten, että työnantajaa sitovan työehtosopimuksen pitäisi olla nimenomaan vuokratyötä koskeva työehtosopimus.
Korkein oikeus totesi lisäksi, ettei vuokratyödirektiivillä ole välitöntä oikeusvaikutusta yksityisten välisessä riita-asiassa. Direktiiviin ei siten voitu vedota siten, että kansallisen lain sanamuodon mukainen ratkaisu sivuutettaisiin työnantajan vahingoksi.
Ratkaisu oli äänestysratkaisu
Ratkaisu ei ollut yksimielinen. Korkein oikeus ratkaisi asian äänestyksen jälkeen äänin 3–2.
Eri mieltä olleet jäsenet olisivat hyväksyneet työntekijöiden vaatimukset. Heidän näkemyksensä mukaan työsopimuslain 2 luvun 9 §:ää olisi tullut tulkita vuokratyödirektiivin tarkoituksen mukaisesti siten, että vuokratyöntekijöihin ensisijaisesti sovellettavan työehtosopimuksen tulisi olla vuokratyötä tai vuokrausalaa koskeva työehtosopimus.
Mitä ratkaisu tarkoittaa työnantajille?
Ratkaisu vahvistaa, että vuokratyönantaja voi tietyissä tilanteissa soveltaa vuokratyöntekijöihinsä omaa normaalisitovaa työehtosopimustaan, vaikka käyttäjäyritys soveltaisi samaa työtä tekeviin omiin työntekijöihinsä toista työehtosopimusta.
Työnantajan kannalta ratkaisu korostaa kuitenkin sitä, että sovellettavan työehtosopimuksen valinta ei ole vapaata. Työehtosopimuksen on aidosti sidottava työnantajaa, ja työntekijän tekemän työn on kuuluttava kyseisen työehtosopimuksen soveltamisalaan.
Vuokratyönantajan kannattaa käytännössä tarkistaa ainakin seuraavat seikat:
- mihin työehtosopimukseen työnantaja on normaalisitovuuden tai yleissitovuuden perusteella sidottu,
- kuuluuko vuokratyöntekijän tosiasiallisesti tekemä työ kyseisen työehtosopimuksen soveltamisalaan,
- soveltaako käyttäjäyritys samaa vai eri työehtosopimusta omiin työntekijöihinsä,
- poikkeavatko työehtosopimukset keskeisiltä työehdoiltaan toisistaan, ja
- onko työntekijöille annettu selkeä tieto heidän työsuhteissaan sovellettavasta työehtosopimuksesta.
Erityistä huolellisuutta tarvitaan tilanteissa, joissa vuokratyöntekijöihin sovellettava työehtosopimus johtaa erilaisiin palkka- tai työaikaehtoihin kuin käyttäjäyrityksen omilla työntekijöillä on.
Mitä ratkaisu tarkoittaa käyttäjäyrityksille?
Käyttäjäyrityksen näkökulmasta ratkaisu muistuttaa siitä, että vuokratyöntekijöiden työehdot eivät välttämättä määräydy saman työehtosopimuksen mukaan kuin käyttäjäyrityksen omien työntekijöiden työehdot.
Käyttäjäyrityksen kannattaa tästä huolimatta varmistaa jo vuokratyösopimusta tehtäessä, mitä työehtosopimusta työvoimaa vuokraava yritys soveltaa työntekijöihinsä. Tämä on tärkeää paitsi kustannusten myös vastuullisen henkilöstöpolitiikan ja mahdollisten työyhteisövaikutusten kannalta.
Käytännössä samassa toimipaikassa samaa tai samankaltaista työtä tekevien työntekijöiden erilaiset työehdot voivat aiheuttaa epäselvyyksiä, tyytymättömyyttä tai riitoja. Siksi työehtojen perusteiden olisi hyvä olla molemmille yrityksille selviä jo ennen vuokratyön käyttämistä.
Mitä työntekijän kannattaa huomioida?
Vuokratyöntekijän näkökulmasta ratkaisu osoittaa, että käyttäjäyrityksen työehtosopimus ei automaattisesti tule sovellettavaksi vain sillä perusteella, että vuokratyöntekijä tekee samaa tai samankaltaista työtä kuin käyttäjäyrityksen omat työntekijät.
Vuokratyöntekijän kannattaa selvittää, mitä työehtosopimusta hänen työnantajansa soveltaa ja millä perusteella. Jos sovellettava työehtosopimus on epäselvä tai jos palkkaus poikkeaa olennaisesti käyttäjäyrityksen omien työntekijöiden palkkauksesta, asia voi olla perusteltua selvittää.
Työntekijän kannalta olennaisia kysymyksiä ovat esimerkiksi:
- kuka on varsinainen työnantaja,
- mitä työehtosopimusta työnantaja ilmoittaa soveltavansa,
- kuuluuko tehtävä työ kyseisen työehtosopimuksen soveltamisalaan,
- mitä työehtosopimusta käyttäjäyrityksen omiin työntekijöihin sovelletaan, ja
- onko työehtosopimusten välillä olennaisia eroja esimerkiksi palkassa, työajassa tai lisissä.
Lopuksi
KKO 2026:45 on merkittävä ratkaisu vuokratyötä koskien. Ratkaisu ei kuitenkaan poista työnantajien velvollisuutta arvioida työehtosopimuksen soveltuvuutta huolellisesti. Vuokratyönantajan, käyttäjäyrityksen ja työntekijän kannalta on tärkeää, että sovellettava työehtosopimus on selkeästi tiedossa ja että sen soveltamiselle on lainmukainen peruste.
Työehtosopimuksen valinnalla voi olla merkittävä vaikutus työntekijän palkkaukseen ja muihin työehtoihin. Siksi vuokratyötä koskevissa järjestelyissä on syytä kiinnittää erityistä huomiota työehtosopimusten soveltamisalaan, työn tosiasialliseen sisältöön ja työsuhteen ehtojen läpinäkyvyyteen.
Asianajaja, varatuomari Jouko Juntunen avustaa asiakkaitaan työsuhteisiin liittyvissä kysymyksissä.