Aloitin Factassa asianajoassistenttiharjoittelijana helmikuun puolivälissä 2017. Vajaan puolen vuoden aikana on asianajoassistentin toimenkuva toimistossa tullut tutuksi. Asianajotoimisto on tarjonnut paljon käytännönläheistä työtä ja antanut siten kokemusta, jota ei koulun luentomateriaaleista ole ollut mahdollista oppia. Erityisesti olen päässyt perehtymään konkurssimenettelyyn, oikeusapuasioihin sekä perunkirjoitukseen ja saanut näiden kautta myös inspiraatiota opiskeluideni lopputyötä varten. Toimivat työskentelymetodit ovat hiljalleen muotoutuneet raamittamaan nopeatempoisten työpäivien kulkua. On ollut ilo huomata, kuinka Factassa on alusta asti ollut auttavainen ja mukaansa tempaava ilmapiiri, joka on mahdollistanut nopean sopeutumisen työyhteisöön.

Millaista työskentely asianajotoimistossa sitten konkreettisesti ottaen oikein on? Päivät kuluvat nopeasti, sillä hoidettavia asioita on koko ajan työn alla. Vaikka rutiininomaisia työtehtäviä kuuluu lähes päivittäin asianajoassistentin työnkuvaan, on jokainen päivä silti erilainen parhaillaan hoidettavista toimeksiantojen vaiheista riippuen. Tyypillisimpään päivään sisältyy kuitenkin muun muassa toimiston laskuista huolehtimista, asiakasreskontran päivittämistä eli esimerkiksi uusien toimeksiantojen avaamista ja päättyneiden toimeksiantojen arkistointia, suoritusten ja laskutuksen hoitamista, yhteydenpitoa asiakkaisiin, viranomaisiin ja pankkeihin, hakemuksien ja kirjeiden tekoa, erilaisten asiakirjojen laatimista, postitusta sekä yleisesti asioiden selvittämistä. Työpäivät ovat siis hyvinkin täyteläisiä ja moninaisia ja työtehtävät itsessään vaativat huolellisuutta ja vastuunottoa.

Heinäkuun lähestyessä oli toimistollamme tavallistakin enemmän vauhtia ja menoa, sillä lomat olivat alkamassa ja työt oli valmisteltava hyvään vaiheeseen lomien ajaksi. Lopulta heinäkuun alkaessa meillä Factassakin meno rauhoittui. Toimiston rattaat jatkoivat silti pyörimistään normaaliin malliin – ainoastaan hieman pienemmällä henkilöstömäärällä kuin tavallisesti. Arkiset askareet kuten laskujen maksu, postitus, kirjanpidon ja asiakasreskontran hoito sekä puheluihin ja sähköposteihin vastaaminen kuuluvat kesälläkin toimiston päivittäiselle ”to do- listalle”. Tapahtuipa myös eräänä heinäkuisena päivänä, että aamulla toimistolle tullessa olivat sähköt poikki koko rakennuksesta. Sähkökatkos kesti myöhään iltapäivään asti, minkä seurauksena tietokoneet, pöytäpuhelimet ynnä muut sähkölaitteet olivat pois käytöstä. Pienen vastoinkäymisen keskeltä löytyi kuitenkin valopilkku, sillä hiljainen päivä antoi mahdollisuuden hoitaa asioita, jotka useimmiten jäävät kiireellisempien asioiden jalkoihin. Tämä antoi hyvän huomion siitä, kuinka asianajoassistentin työssä vaaditaan asioiden priorisointikykyä, jotta kiireellisimmät työt tulevat hoidetuksi ensi sijassa.

Kesä on kaiken kaikkiaan kulunut toimistolla rauhallisesti ja vähitellen lomien päättyessä palaudutaan jälleen tuttuun arkirytmiin. Sen verran toimistomme jatkaa vielä kesäfiiliksissä, että elokuun päivät palvelemme lyhennetyllä toimiston aukioloajalla, eli klo 8.30-15.30. Syyskuussa jatkamme myös tältä osin tuttuun tapaan klo 8.30-16.30.

Kirjoittaja on asianajoassistenttiharjoittelija Sanna Eloranta, viimeisen vuoden oikeustradenomiopiskelija.