Työnantajan ja työntekijän väliset kilpailukieltosopimukset saattavat poikia kaavailtujen lakimuutosten seurauksena työnantajille odottamattomia kustannuksia. Työsopimuslakiin säädetyt muutokset astuvat voimaan vuoden 2022 alusta. Lakimuutokset sääntelevät yhtä lailla sekä työsopimukseen liittyvää kilpailukieltoa että työnantajan ja työntekijän solmimia erillisiä kilpailukieltosopimuksia. Kaavailtu lakimuutos siis koskee työsuhteen jälkeiseen aikaan kohdistuvia kilpailukieltoja.
Kilpailukiellolla yleensä rajoitetaan työntekijän mahdollisuutta hakeutua kilpailevan työnantajan palvelukseen työsuhteen päättymisen jälkeen. Tuleva lakimuutos velvoittaa työnantajan maksamaan työntekijälle korvauksen kilpailukiellon aiheuttamasta rajoituksesta, joka on suuruudeltaan vähintään 40 % työntekijän palkasta, jos kilpailukielto kestää enintään kuusi kuukautta. Vastaavasti kilpailukiellon ollessa yli kuusi kuukautta, on korvauksen oltava suuruudeltaan vähintään 60 % työntekijän palkasta. Kuten ennenkin, laki edelleen edellyttää kilpailukiellolle aina erityisen painavaa syytä.
Maksettavan korvauksen ei kuitenkaan katsota olevan työntekijälle palkkaa, mutta uuden sääntelyn mukaan se maksettaisiin kuitenkin palkan tavoin kuukausittain, elleivät osapuolet ole sopineet toisin. Maksettavan korvauksen määrän osalta ei kuitenkaan voida sopia toisin työntekijän vahingoksi, jos kilpailukielto on voimassa. Korvaus ei voi siis alittaa laissa säädettyä määrää.
Lakimuutoksella pyritään tekemään kannattamattomaksi sellaiset kilpailukieltosopimukset, joille ei ole erityisen painavaa syytä. Lakimuutoksessa säädetään myös kilpailukiellon irtisanomisajasta. Työnantajalla on lakimuutoksen myötä oikeus irtisanoa kilpailukieltosopimus siten, että irtisanomisaika on vähintään kolmanneksen kilpailukieltoajasta, mutta kuitenkin vähintään kaksi kuukautta. Tähän poikkeuksena on kuitenkin se, jos työntekijä on jo irtisanonut työsopimuksen. Tällöin työnantajalla ei ole enää irtisanomisoikeutta kilpailukieltosopimukseen. On hyvä huomioida myös se, ettei kilpailukieltosopimus sido työntekijää, jos työsuhde päättyy työnantajasta johtuvasta syystä.
Lakimuutoksesta ja sen myötä lisääntyvistä kustannuksista huolimatta kilpailukieltosopimus saattaa olla työnantajalle tarpeellinen väline esimerkiksi liikesalaisuuden tai keksintöjen suojaamiseksi. Myös työntekijän asema ja tehtävät tai työnantajan panostukset työntekijän kouluttamiseen saattavat luoda tarpeen rajoittaa hakeutumismahdollisuutta kilpailevalle työnantajalle työsuhteen päättymisen jälkeen. Tulevaisuudessa kohoavat kustannukset edellyttävät kuitenkin aiempaa perinpohjaisempaa harkintaa kilpailukiellon järjestämiseen ja siitä sopimiseen liittyen. Tiettyjä asioita, kuten yrityssalaisuuksia, asiakastietoja ja keksintöjä voidaan suojata myös muilla tavoin kuten salassapitosopimuksilla ja työsopimuksiin sisällytetyillä salassapitoehdoilla, jolloin kilpailukieltoehto ei aina ole välttämätön. Harkittaessa sopivaa tapaa suojata työnantajan intressejä on huomioonotettavaa myös se, että rikoslaki kieltää liikesalaisuuden rikkomisen ja väärinkäytön.
Lakimuutoksen voimaantulossa on syytä huomioida erityisesti se, että muutokselle varattu siirtymäaika kestää vuoden ja tänä aikana ennen lain voimaantuloa sovittuihin kilpailukieltoehtoihin ja -sopimuksiin sovelletaan vielä vanhoja säännöksiä. Siten työnantajan kannalta olisikin erityisen tärkeää ottaa tarkasteltavaksi tehdyt työsopimukset, jotka sisältävät kilpailukieltoehdon sekä erilliset kilpailukieltosopimukset ja harkita, kuinka moni niistä on välttämätön liiketoiminnan suojaamisen kannalta. Siten toiminnan kannalta tarpeettomien kilpailukieltojen irtisanominen kannattaa suorittaa siirtymäaikana, kun laissa säädettyä irtisanomisaikaa ei vielä sovelleta aiemmin tehtyihin sopimuksiin. Suositeltavaa on myös jättää jo nyt pois säännönmukaisesti työsopimuksiin kirjatut kilpailukiellot odottamattomien kustannusten välttämiseksi. Siirtymäajan jälkeen maksuvelvollisuutta ja muitakin uusia säännöksiä sovelletaan myös ennen lakia tehtyihin kilpailukieltosopimuksiin.
Uusi lakimuutos aiheuttaa työnantajien toimintaan uusia huomioon otettavia seikkoja ja tähän sekä muihin työoikeudellisiin kysymyksiin liittyen saattaa olla tarkoituksenmukaista tukeutua asiantuntijan apuun. Tällöin asiantuntija voi kartoittaa erilaisia vaihtoehtoja ja löytää juuri kunkin työnantajan tilanteeseen sopivimman tavan suojata työnantajan intressejä kustannustehokkaimmalla tavalla sekä laatia tarvittavat sopimukset. Mikäli kilpailukieltoihin tai muihin työoikeudellisiin asioihin liittyvät kysymykset mietityttävät, kannattaa kääntyä Asianajotoimisto Factan puoleen. Tällöin voit varmistua asioidesi laadukkaasta ja asiantuntevasta hoidosta, jossa otetaan juuri sinun etusi työnantajana huomioon.