Verotusmuutosten tavoitteena on vahvistaa julkista taloutta ja kääntää Suomen velkaantumiskehitys ilman kokonaisveroasteen kiristämistä. Päämääränä on parantaa muun muassa kotitalouksien ostovoimaa, edistää talouskasvua sekä tukea omistamista ja yrittämistä. Valtioneuvoston sivuilta saa ajantasaiset tiedot kaikista veromuutoksista.

Ansiotulojen verotus

Hallitus keventää ansiotuloverotusta painottaen pieni- ja keskituloisia työn vastaanottamisen kannustamiseksi. Indeksitarkistus tehdään korottamalla progressiivisen tuloveroasteikon kaikkia tulorajoja sekä kasvattamalla perusvähennyksen enimmäismäärää, työtulovähennyksen enimmäismäärää sekä tulorajoja. Ansiotuloverotukseen tehdään indeksitarkistus kaikilla tulotasoilla 2,8 prosenttia.

Valtion progressiiviseen tuloveroasteikkoon lisätään uusi ylin porras 150 000 euron tulotasolle. Niin sanottua solidaarisuusveroa peritään kahden prosentin verran yli 150 000 euron verotettavista ansiotuloista. Tämä kaksi prosenttia tulee valtion tuloveroasteikon ylimmän veroprosentin päälle, joka muuten olisi 42,00 %. Uusi ylin porras on siten 44 prosenttia.

Työtulovähennys

Työtulovähennys on ansiotuloista tehtävä vähennys, joka suoritetaan automaattisesti verottajan toimesta. Työtulovähennys tehdään ensisijaisesti valtiolle maksettavasta tuloverosta. Jos tämä ei riitä, vähennys kohdistetaan muihin veroihin, kuten kunnallisveroon. Vuonna 2024 työtulovähennyksen enimmäismäärää korotetaan 2 030 eurosta 2 140 euroon, samalla kun vähennyksen poistumaprosenttien tulorajoja nostetaan.

Verovelvollisen vähennys pienenee 2,03 prosentilla puhtaan ansiotulon 23 420 euroa ylittävältä osalta. 1,21 prosentin vähennys tehdään puhtaan ansiotulon 71 900 euroa ylittävältä osalta. Työtulovähennystä ei myönnetä, kun puhdas ansiotulo ylittää noin 168 400 euroa.

Enimmäismäärän korotus poistuu kokonaan 60–64-vuotiailta, kun taas 65 vuotta täyttäneillä se kaksinkertaistetaan 1200 euroon. Tavoitteena on parantaa yli 65-vuotiaiden työnteon kannustimia.

Varainsiirtovero

Kiinteistöjen sekä asunto-osakkeiden ja muiden arvopapereiden varainsiirtoveroprosentit alenevat. Kiinteistöjen varainsiirtoverokanta laskee 4 prosentista 3 prosenttiin. Samanaikaisesti asunto- ja kiinteistöosakkeiden varainsiirtoverokanta alenee 2 prosentista 1,5 prosenttiin. Myös muiden arvopapereiden varainsiirtoverokanta laskee 1,6 prosentista 1,5 prosenttiin. Laki tuli voimaan vuodenvaihteessa, mutta sitä sovelletaan takautuvasti 12.10.2023 alkaen. Verohallinto palauttaa liikaa maksetun varainsiirtoveron korkoineen alkuvuodesta.

Ensiasuntojen verovapaus poistui 1.1.2024 alkaen. Jos kauppakirja on allekirjoitettu viimeistään 31.12.2023, ensiasunnosta ei tarvitse maksaa varainsiirtoveroa.

Lisäksi yrityksen elinkeinotulon verottamisesta annetun lain tarkoittamassa liiketoimintasiirrossa kiinteistö tai arvopaperi voidaan jatkossa luovuttaa myös jo olemassa olevalle, toimintaa jatkavalle yhteisölle niin, ettei luovutuksesta makseta varainsiirtoveroa. Riittävänä selvityksenä siitä, ettei veroa tarvitse maksaa, pidetään verovelvollisen esittämää selvitystä, jossa on yksilöity luovutettu omaisuus ja vakuutus siitä, että se on luovutettu liiketoimintasiirron yhteydessä.

Muutosta sovelletaan takautuvasti 9.10.2023 ja sen jälkeen tehtyihin luovutuksiin.

Kotitalousvähennys

Kotitalous-, hoiva- ja hoitotyön perusteella myönnettävää kotitalousvähennyksen tilapäistä korotusta jatketaan vuodelle 2024. Vuonna 2024 kotitalousvähennyksen enimmäismäärä on edelleen 3 500 euroa. Korotetun kotitalousvähennyksen vähennettävä prosenttiosuus kustannuksista työkorvausten osalta säilyy 60 prosentissa ja palkkojen osalta 30 prosentissa myös vuonna 2024.

Soveltamisalaa laajennetaan laillistetun fysioterapeutin antamaan fysioterapiaan ja laillistetun toimintaterapeutin antamaan toimintaterapiaan. Vähennyksen voi saada verovelvollisen kotona annetusta fysioterapiasta tai toimintaterapiasta.

Perintövero

Perintöveron maksamista pyritään helpottamaan. Maksamatonta perintöveroa ei haeta ulosottoon tai sen perusteella ei haeta verovelvollista konkurssiin eikä tietoa siitä merkitä verovelkarekisterin ennen kuin on kulunut kymmenen vuotta veron ensimmäisestä eräpäivästä. Aiemmin määräaika oli kaksi vuotta. Maksamatta olevalle perintöverolle laskettavaa viivästyskorkoa alennetaan. Maksuajalta peritään alennettua viivästyskorkoa eli 7,5 prosenttia.

Osakesäästötilin enimmäistalletus

Osakesäästötilin talletusraja nousee 50 000 eurosta 100 000 euroon. Muutoksen tavoitteena on parantaa piensijoittajien asemaa sekä kannustaa pitkäaikaiseen säästämiseen. Muilta osin osakesäästötilin sääntely pysyy ennallaan.

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan lisävähennys

Tutkimus- ja kehittämistoiminnalla (T&K) tarkoitetaan systemaattista toimintaa tiedon lisäämiseksi ja tiedon käyttämistä uusien sovellusten löytämiseksi. Kriteerinä on, että toiminnan tavoitteena on jotain oleellisesti uutta.

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menoista voi saada verovuonna 2024 ylimääräisen lisävähennyksen. Tämän lisäksi on mahdollista saada yleistä lisävähennystä tai väliaikaista lisävähennystä.

Ylimääräinen lisävähennys tehdään T&K menojen lisääntymisen perusteella. Ylimääräisen lisävähennyksen voi tehdä ensimmäisen kerran verovuonna 2024. 45 prosentin suuruisen ylimääräisen lisävähennyksen voi saada, jos verovuoden tutkimus- ja kehittämistoiminnan menojen määrä on lisääntynyt verrattuna edelliseen verovuoteen. Ylimääräisen lisävähennyksen verovuosikohtainen enimmäismäärä on 500 000 euroa. Alarajaa ei ole.

Kysymyksiä verotukseen liittyen? Me autamme!

Factassa olemme valmiina auttamaan, olipa kyse sitten yrittäjän henkilökohtaisesta verosuunnittelusta tai yritysverotukseen liittyvistä kysymyksistä. Laaja-alainen asiantuntemuksemme vero-oikeudesta varmistaa, että verotuskysymyksesi käsitellään kokonaisvaltaisesti ja ammattimaisesti. Ota rohkeasti yhteyttä ja katsotaan yhdessä, miten voimme tukea sinua parhaiten.