Kun avopuolisot, jotka ovat asuneet yhteistaloudessa vähintään viisi vuotta tai joilla on tai on ollut yhtenen tai yhteisessä huollossa oleva lapsi, eroavat, tulee sovellettavaksi avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta annettu laki, nk. avoliittolaki. Lain mukaan avoliiton päättyessä on suoritettava omaisuuden erottelu. Erottelussa kumpikin avopuoliso pitää lähtökohtaisesti oman omaisuutensa. Joskus yhteistalouden purkaminen yksinomaan omistussuhteiden perusteella voi kuitenkin johtaa epäoikeudenmukaiseen lopputulokseen, jos toinen avopuolisoista on omalla panoksellaan auttanut toista avopuolisoa kartuttamaan tai säilyttämään tämän omaisuutta saamatta itse panoksestaan vastiketta. Siltä varalta, että toinen avopuoliso hyötyisi puolisonsa kustannuksella perusteettomasti, on avoliittolaissa säädetty oikeudesta vaatia perusteetonta etua saaneelta puolisolta kertaluonteinen hyvitys, joka voi olla rahaa tai muuta varallisuutta.
Avopuolisot voivat päättää ja sopia hyvityksen maksamisesta keskenään haluamallaan tavalla, kunhan hyvitykselle on avoliittolain mukainen peruste. Näitä perusteita ovat puolison tekemä työ yhteisen talouden tai toisen avopuolison omistaman omaisuuden hyväksi, varojen käyttö yhteisen talouden hyväksi, varojen sijoittaminen toisen avopuolison omistamaan omaisuuteen tai muu näihin verrattava toiminta. Hyvitys voi perustua myös useampaan perusteeseen samanaikaisesti. Melko tavanomainen tilanne, jossa hyvitys voi tulla maksettavaksi, on käsillä silloin, kun toinen avopuolisioista on jäänyt kotiin huolehtimaan kotitaloudesta ja yhteisistä lapsista toisen avopuolison kartuttaessa omaisuuttaan työelämässä. Kodin ulkopuolella työssä käyvä avopuoliso voi tällaisessa tilanteessa saada perusteetonta etua toisen avopuolison kustannuksella. Samoin yhteistalouteen panostamisena voidaan pitää myös esimerkiksi suurehkoja rakennus- tai kunnostustöitä tai pitkäaikaista hoivatyötä kotona toisen puolison tai tämän omaisuuden hyväksi. Tällaisesta työstä toiselle avopuolisolle koituvan perusteettoman edun tulee kuitenkin olla olosuhteet huomioon ottaen merkittävää ja yksipuolisen panostuksen pitkäkestoista, jotta hyvitys voisi tulla maksettavaksi.
Jos hyvitystä maksetaan, herää kysymys siitä, tuleeko saadusta varallisuudesta maksaa veroa ja millä perusteella. Tuloverolain laajan tulokäsitteen mukaan verovelvollisen rahana tai rahanarvoisena etuutena saamat tulot ovat saajalleen veronalaista tuloa. On kuitenkin jokseenkin tulkinnanvaraista, kuuluuko hyvitys tämän tulokäsitteen piiriin, sillä tuloverolaki ei sisällä erityistä säännöstä avoliittolain mukaisen hyvityksen veronalaisuudesta tai verovapaudesta. Ainakin silloin, kun hyvitys maksetaan rahana, on kyseessä lähtökohtaisesti tuloverolaissa tarkoitettu rahana saatu etuus, josta tulee maksaa veroa. Hyvitys voi kuitenkin tietyissä tilanteissa sen maksuperusteesta riippuen olla myös verovapaata tai osittain verovapaata. Avopuolisoiden olisikin selvyyden vuoksi suositeltavaa tehdä hyvityksestä kirjallinen sopimus, josta maksuperusteet, joiden mukaan hyvityksen verotus ratkaistaan, käyvät ilmi. Jos hyvityksen saanut osapuoli ei selvitä verottajalle saamansa korvauksen perustetta, maksettu hyvitys katsotaan kokonaisuudessaan saajansa veronalaiseksi ansiotuloksi.
Korkein hallinto-oikeus on ratkaisuissaan linjannut, että tavanomaiseen kotityöhön perustuva hyvitys on poikkeus hyvityksen veronalaisuudesta. Tuloverolain esitöistä ilmenee, että perhe- ja perintöoikeudelliset saannot eivät ole tarkoitettu veronalaiseksi tuloksi. Vaikka lain esitöissä viitataan tällaisten tilanteiden osalta aviopuolisoihin, on korkein hallinto-oikeus rinnastanut ratkaisuissaan myös avopuolisoiden maksaman hyvityksen tuloverolain esitöissä tarkoitettuihin perhe- ja perintöoikeudellisiin saantoihin, joista ei tarvitse maksaa veroa. Taustalla on ajatus siitä, että avopuolisot voivat yhteistaloudessa eläessään sopia perheensisäisestä työnjaosta, jossa toinen keskittyy kotityöhön ja toisen avopuolison ansiotuloja ja niillä hankittua omaisuutta käytetään koko perheen hyväksi. Tällaisesta järjestelystä avoliiton aikana ei korkeimman hallinto-oikeuden mukaan synny veronalaista tuloa eikä tavanomaiseen kotityöhön perustuvasta hyvityksestä tarvitse maksaa ansiotuloveroa.
Kun hyvityksen perusteena on muu työpanos kuin kotityö, esimerkiksi työ avopuolison elinkeinotoiminnan hyväksi, hyvitystä pidetään pääsääntöisesti ansiotulona, josta on maksettava veroa. Jos taas hyvityksen perusteena on esimerkiksi se, että toinen avopuoliso on omaisuuspanoksellaan kartuttanut toisen nimissä olevaa varallisuutta, on kyse tosiasiassa varojen palautuksesta eikä tulosta, jolloin hyvitys on lähtökohtaisesti verovapaa.
Joskus hyvitys saattaa tulla arvioitavaksi myös lahjana. Hyvityksen arvioiminen lahjana on kuitenkin poikkeus, sillä hyvityksen perusteena on yleensä joko työpanos tai varojen sijoittaminen yhteisen talouden hyväksi. Hyvitys ei näin ollen ole vastikkeeton suoritus, mikä olisi edellytys sille, että saantoa pidettäisiin perintö- ja lahjaverolaissa tarkoitettuna lahjana. Jos verottaja kuitenkin katsoo, että hyvityksen maksamiselle ei ole ollut laissa säädettyä perustetta, voidaan hyvitystä pitää lahjana, josta on maksettava lahjaveroa.
Koska hyvityksen verotukseen liittyy usein tulkintaa hyvityksen maksuperusteista ja veronalaisuudesta, olisi avopuolisoiden suositeltavaa laatia hyvityksestä sopimus ja määritellä etukäteen se, mikä on hyvityksen maksamisen peruste. Perusteesta riippuen hyvityksen verokohtelu on erilainen ja perusteen ennalta määrittelemisellä voidaan varautua ja ottaa etukäteen huomioon hyvityksestä mahdollisesti aiheutuvat veroseuraamukset ja niiden vaikutus lopullisen hyvityksen määrään. Hyvityksen saajan on myös ilmoitettava hyvityksestä ja sen maksuperusteesta Verohallinnolle hyvityksen saamisvuodelta annettavalla veroilmoituksella, jolloin viimeistään on määriteltävä se, mihin hyvityksen maksaminen perustuu. Hyvityksen maksamiseen ja verotukseen sekä muihin avoliittoon ja sen päättämiseen liittyviin tilanteisiin on erikoistunut juristeistamme muiden ohella AA, VT Pertti Dunder, joka neuvoo pitkällä kokemuksella päämiehiämme kaikissa perheoikeudellisissa asioissa.