Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on 10.2.2021 tehnyt esityksen markkinaoikeudelle 22 miljoonan euron seuraamusmaksun määräämiseksi kuudelle isännöintialan yritykselle sekä Suomen Isännöintiliitto ry:lle. KKV:n selvityksen mukaan Isännöintiliitto ja sen hallitukseen kuuluneet kuusi yritystä sopivat vuosina 2014–2017 isännöintipalvelujen hinnoittelusta ja hinnankorotuksista pyrkimyksenään korottaa valtakunnallisesti isännöintitoimialan hintatasoa. Selvityksen mukaan yritykset ja Isännöintiliitto sopivat lisäksi, että isännöintiyrityksille lakiuudistusten myötä tulevat uudet tehtävät veloitetaan asiakkailta erillislaskutuksella isännöintisopimusten ulkopuolisina lisäpalveluina.
Hinnoista sopiminen keskenään kilpailevien yritysten välillä on erittäin vakava kilpailunrajoitus, jonka tarkoituksena on nostaa keinotekoisesti hintoja asiakkaiden vahingoksi. Käsityksemme mukaan isännöintialalla sovituilla järjestelyillä on ollut tarkoitus saada isännöintisopimusten kuukausihinnat alas, jonka kompensaationa tietyt isännöitsijän velvollisuuksiin kuuluvat isännöintipalvelut laskutetaan erityisinä lisäpalveluina. Erillisveloitettavien palveluiden osuutta yritysten liikevaihdossa pyrittiin näin lisäämään ja tämä tavoite kirjattiin Isännöintiliiton strategiaan. Esimerkiksi vuonna 2014 voimaan tulleeseen rakentamisen ilmoitusvelvollisuuteen liittyvät palvelut sovittiin veloitettaviksi kiinteän kuukausimaksun ulkopuolella. Erillislaskutus on osaltaan johtanut hintatason nousuun.
Kartelliasia etenee nyt markkinaoikeuteen, joka käsittelee asian KKV:n esityksen pohjalta ja tekee päätöksen seuraamusmaksujen määräämisestä. Markkinaoikeuden päätöksestä voi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Vastaavanlaisia hintakartelleita Suomessa ovat olleet esimerkiksi niin sanottu asfalttikartelli, jossa asfalttiyritykset perivät hintakartellin avulla ylihintaa asfaltointiurakoissa, sekä Metsäliiton, Stora Enson ja UPM:n puukauppakartelli vuosina 1997–2004. Molemmissa tapauksissa kartelliin osallistuneille yhtiöille määrättiin yhteensä kymmenien miljoonien eurojen sakot.
Kartellissa mukana olleiden yhtiöiden asiakkailla, eli niillä taloyhtiöillä, jotka arvioivat maksaneensa isännöintipalveluistaan ylihintaa, on mahdollisuus haastaa isännöitsijäyhtiöt oikeuteen ja vaatia vahingonkorvausta kartellin aiheuttamista vahingoista. KVV:n kuvaamassa menettelyssä asiakkaille aiheutuneet vahingot ovat kuitenkin pirstoutuneet niin pieniin osiin, että laajamittaiset korvausoikeudenkäynnit eivät ainakaan tässä vaiheessa näytä todennäköisiltä. Sen sijaan seuraamusmaksuilla, jos ne vaadituissa mittasuhteissa langetetaan, olisi kohdeyhtiöille vakavat seuraukset.
Taloyhtiöiden ja tavallisten kuluttajien kannalta on tärkeää, että KKV on puuttunut havaitsemaansa kiellettyyn menettelyyn isännöintialalla. Muut, kuin KVV:n selvityksessä mainitut isännöintialan yritykset, eivät ole epäiltyinä kilpailukieltorikkomuksista.
Asianajotoimisto Facta Oy:llä on pitkä kokemus taloyhtiöiden avustamisesta erilaisissa asioissa. Artikkelin kirjoittajat, kokeneet yhtiöoikeuteen erikoistuneet asianajajamme Ilkka Syrjänen, Heikki Dunder ja Jaakko Dunder avustavat mielellään taloyhtiöitä ja isännöitsijäyrityksiä oikeudellista osaamista vaativissa toimeksiannoissa.