Kuluttajansuojalaki uudistuu vuoden 2022 aikana. Uudistuksen taustalla on EU:n tavarankauppadirektiivi sekä digitaalista sisältöä ja digitaalisia palveluita koskeva direktiivi. Uudistuksen seurauksena kuluttajien asemaa vahvistetaan erityisesti tavarankauppaa koskevissa virhetilanteissa.

Uuden sääntelyn mukaan virheen oletetaan olleen tavarassa jo luovutushetkellä, mikäli virhe ilmenee vuoden kuluessa siitä, kun kuluttaja on saanut tavaran hallintaansa. Näin ei kuitenkaan olisi esimerkiksi silloin, jos kuluttaja on aiheuttanut virheen tai tavaran normaali kestoikä on alle vuosi. Ennen uutta sääntelyä, oli vastaava aika kuusi kuukautta, joten uudistus parantaa merkittävästi kuluttajan asemaa.

Virhevastuun kokonaisajan on uuden direktiivin mukaan oltava vähintään kaksi vuotta, mutta jäsenmaa voi kansallisesti säätää kahta vuotta pidemmästä vähimmäisajasta. Suomessa virhevastuun kokonaisaika pidetään lakimuutoksista huolimatta nykyisellään. Virhevastuuaika määräytyy siten tavaran oletetun käyttöiän perusteella ja vastuuaika päättyy viimeistään velan vanhentumista koskevien määräaikasäännösten perusteella.

Jatkossa kuluttajalla olisi tavaran virhetilanteissa vapaus valita tavaran korjauksen tai uuden virheettömän tavaran toimituksen välillä. Uusi sääntely mahdollistaa myös kuluttajalle oikeuden hinnanalennukseen tai kaupan purkuun yhden korjaus- tai vaihtokerran jälkeen. Tällä sääntelyllä halutaan estää nykyisin tavanomaisiksi tulleet toistuvat tavaran korjauskerrat. Mikäli virheellisen tavaran tilalle vaihdetaan uusi tavara, ei kuluttajan asemassa olevan ostajan tarvitsisi maksaa myyjälle hyvitystä tavaran normaalista käyttämisestä ennen tavaran vaihtamista koskevalta ajalta. Sääntelyn mukaan myyjällä voi kuitenkin olla oikeus korvaukseen muun kuin normaalin käytön aiheuttamasta tavaran kulumisesta. 

Laki tuo uusia velvoitteita myös myyjäyrityksille. Jatkossa tavarankaupassa myyjän on aina annettava takuutodistus kuluttajalle kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla. Aikaisemman sääntelyn mukaan ainoastaan ostajan pyytäessä, oli takuutodistus annettava. Aikaisemmin käytetty tavara oli mahdollista myydä ”sellaisena kuin se on” -ehtoa käyttäen. Tämä mahdollisuus poistui myyjäyrityksiltä uuden sääntelyn myötä, jolloin käytetyn tavaran virheellisyyttä arvioidaan jatkossa samalla tapaa kuin uuden käyttämättömän tavaran virheellisyyttä.

Tavarankauppaa koskevien uudistusten lisäksi, on kuluttajansuojalakiin tullut kokonaan uusi luku koskien kuluttajille tarjottavia digitaalisia palveluja sekä niiden sisältöjä. Sääntelyn piiriin kuuluvia digitaalisia palveluja ovat esimerkiksi tietokoneohjelmat, digitaalisessa muodossa olevat pelit, sähköiset kirjat sekä sopimukset, jotka sisältävät pilvipalveluiden ja sosiaalisen median kaltaisia digitaalisia palveluita. Aikaisemmin digitaalisen sisällön tai palvelun virheestä tai viivästyksestä ei ollut nimenomaista sääntelyä.

Tietyin edellytyksin myyjä voisi lisäksi tehdä päivityksiä digitaalisiin sisältöihin ja palveluihin sekä tavaroihin, jotka sisältävät digitaalisia ominaisuuksia ja joita hyödykkeet vaativat. Myyjän velvollisuutena olisi kertoa ostajalle tarvittavista päivityksistä ja toimittaa ne ostajalle määritellyn ajan. Kuluttajan päätösvallassa kuitenkin olisi se, asentaako hän myyjän toimittamat päivitykset vai ei. Jos ostaja ei asenna tarpeellisia päivityksiä, ostajalla ei tällöin olisi oikeutta olettaa, että tuote säilyy sopimuksen mukaisena. Myyjä ei olisi vastuussa sellaisesta virheestä, jonka asentamaton päivitys on aiheuttanut.

Uusia digitaalisia palveluja koskevat säännökset soveltuvat sekä sellaisiin sopimuksiin, joissa maksuvälineenä käytetään rahaa että sellaisiin sopimuksiin, joissa vastineeksi kuluttajan on luovutettava henkilötietoja yritykselle.

Asianajotoimisto Factan AA, VT Jaakko Dunder avustaa muiden asiantuntijoidemme ohella asiakkaita muun muassa vahingonkorvaus- ja sopimusoikeudellisissa sekä kuluttajaoikeuteen liittyvissä toimeksiannoissa. Mikäli kuluttajansuojalakiin liittyvät muutokset arveluttavat tai tarvitset oikeudellista asiantuntija-apua tavaran virhevastuuta koskevan asian arvioimiseksi, voit ottaa yhteyttä asiantuntijaamme oikeista menettelytavoista varmistumiseksi. Factasta saat asiantuntevaa ja asiakaslähtöistä oikeudellista apua juuri sinun tai yrityksesi tarpeisiin.