“Yhtiömme sopimus- ja riita-asioissa olemme jo vuosia saaneet tyylikästä ja menestyksekästä apua asianajaja Jaakko Dunderilta ja koko asianajotoimisto Facta Oy:n henkilökunnalta. Voin suositella heitä lämpimästi valvomaan sinunkin etuasi.”
Tommi Luosmala
Kiinteistömaailma Ratina
”Asianajotoimisto Facta ja Ilkka Syrjänen ovat neuvoneet Kiinteistö Oy Ideaparkia sopimus- ja kiinteistöasioissa jo usean vuoden ajan ja aina olemme saaneet hyvät neuvot.”
Visa Vainiola, toimitusjohtaja
Kiinteistö Oy Ideapark
”Olemme tehneet asianajaja Jaakko Dunderin kanssa yhteistyötä useamman vuoden ja useamman eri aihepiirin parissa. Omaan elämääni on osunut muutoksia, missä olen tarvinnut lainopillista osaamista, oman turvallisuuden tunteen vahvistamista ja tukea päätöksiin. Olen kiitollinen Jaakolle hänen asiantuntemuksestaan ja eritoten myös kannustuksesta itselle vaikeissa tunnehetkissä. Olen saanut Jaakolta asiantuntevaa palvelua niin sopimus- ja asuntokauppa-asioissa kuin perintö-, ja avioeroasioissa. Jaakon vahvuuksia ovat vakuuttavuus, asiantuntevuus ja kyky olla tukemassa asiakasta vaikeissa päätöksissä. Voin sydämestäni ja lämmöllä suositella Jaakkoa elämän eri muutostilanteiden avuksi.”
Mira Pulkkinen
”Asianajotoimisto Factan Jouko Juntunen on ollut jo useiden vuosien ajan tukenamme liikejuridisissa asioissa. Olemme saaneet Joukolta lyhyelläkin varoitusajalla laadukasta palvelua, kun olemme tarvinneet oikeudellista asiantuntemusta niin sopimuksien laatimisessa, liiketoimintamme kehittämisen ja kasvattamisen yhteydessä kuin valitettavissa riitatilanteissakin.”
Pekka Nikkanen toimitusjohtaja
Image Wear Oy
”Ilkka Syrjänen Asianajotoimisto Factasta on hoitanut Sara Hildénin Säätiön kaikki lakiasiat asiantuntemuksella ja luotettavasti jo vuodesta 1994 lähtien. Tapahtumien kirjoon on mahtunut monenlaisia asioita, vuokra-, kiinteistö- ja sopimusasioita sekä mm. erilaisia rakentamiseen liittyviä hankkeita muutamia mainitakseni. Myös säätiöjuridiikassa ja Sara Hildénin kuoleman jälkeen erittäin ison perinnönjakoriidan hoidossa olemme luottaneet Syrjäsen asiantuntemukseen.”
Timo Laatunen, varatuomari, hallituksen puheenjohtaja
Sara Hildénin Säätiö
”Kiinteistöihin, sopimuksiin ja rakentamiseen liittyvissä asioissa Ilkka Syrjänen / Asianajotoimisto Facta Oy on hoitanut Kehitysvammaisten Palvelusäätiön lakiasioita jo vuodesta 2012 lähtien, ja yhteistyöhön olemme olleet hyvin tyytyväisiä.”
Aarne Rajalahti, varatoimitusjohtaja, kiinteistötoimen johtaja
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö
”Asianajotoimisto Factan tarjoama apu on ollut meillä tärkeää. Laadukasta palvelua olemme saaneet muun ohella työsuhteisiin, työehtosopimuksiin, muihin sopimuksiin ja palvelutoimintamme laajentumiseen liittyvissä asioissa.”
Jere Metsähonkala, varatoimitusjohtaja
KVPS Tukena Oy
”Onneksemme asianajotoimisto Facta valikoitui yhteistyökumppaniksemme. Haastavassa kiinteistöoikeudellisessa asiassa pystyimme nojaamaan Factan vahvaan ammattitaitoon ja kokemukseen. Ratkaisut asioihin löytyivät hämmästyttävän helposti. Olemme käyttäneet Factan palveluja myös muissa yritysjuridiikkaan liittyvissä asioissa. Suosittelemme asianajotoimisto Factaa, koska luotettavuus, laatu ja asiakkaan tarpeiden huomioon ottaminen ovat etusijalla myös heidän toiminnassaan.”
Mika Lehtimäki, hallituksen puheenjohtaja
Lempäälän Rakentajat Oy
”Olen saanut asianajaja Jaakko Dunderilta suurta apua sekä vilpitöntä ja asiantuntevaa palvelua yritykseni asioissa ja osakkuusongelmissa”
Riia Ranta, toimitusjohtaja
CleanDet Oy
”Olen erittäin tyytyväinen yhtiönne asiantuntijuuteen, jota teiltä saimme. Voidaksemme toimia parhaalla mahdollisella tavalla, yhtiömme tarvitsee tiedollista ja taidollista pääomaa, jota teiltä löytyy.”
Hannele Könnömäki
ValtaGroup Oy
”Asianajotoimisto Facta Oy on toiminut yhtiömme yhteistyökumppanina jo usean vuoden ajan tuottaen meille yritystoiminnassamme tarvittavia laki- ja neuvontapalveluja laadukkaasti, mutkattomasti ja kustannustehokkaasti.”
Markus Lehtinen, Toimitusjohtaja
VaBe Oy
”Työoikeudellisissa asioissa Tampereen Pyrintö on luottanut Jouko Juntusen / Asianajotoimisto Facta Oy:n asiantuntemukseen. Voimme lämpimästi suositella Factan palveluita niin muille seuroille kuin yhtiöillekin.”
Elisa Hakanen, urheilutoimenjohtaja
Tampereen Pyrintö
“We have found that Ilkka Syrjänen has been easy to work with and he has provided us value-added advice in matters concerning public procurement.”
Dott. Fabrizio Giust, Managing Director
GEM Matthews International S.r.l.